Pienempi kullanmuru heräsi jo kukonlaulun aikaan joten nyt onkin hyvin aikaa leipoa taas jotain herkkua perhekahvilaan. Tällä kertaa vuorossa varma suosikki marjapiirakka. Pakastimessa oli reilusti mansikoita ja mustikoita joten niitä siis tällä kertaa. Lopputulos oli yhtä hyvä kuin ennenkin, aikaisemmin olen tehnyt tätä piirakkaa rahka-kerma tai karmaviilitäytteellä, nyt jogurtilla. Hyvää oli, varsinkin kun pari palaa jäi yli seuraavana päivänä syötäväksi. Maku vain parani jääkaapissa.

Mamman marjapiirakka



Taikina, uunipellillinen

250 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
0,5 dl leseitä
1 dl hiutaleita
3,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta

 
Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri, lisää munat vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Voitele leivinpaperi ja painele taikina leivinpaperilla vuoratun pellin pohjalle ja reunoille.

Täyte

6 dl marjoja
4 dl jogurttia
1,5 dl sokeria
2 munaa

 
Levitä marjat pohjan päälle, sekoita loput täytteen aineet sekaisin ja kaada marjojen päälle. Paista 190 asteessa 30-40 minuuttia, tarjoa jäähtyneenä.