sunnuntai, 3. kesäkuu 2012

Suklaakakku liljakoristeilla

Tein äidille kakun jonka teossa pääsin kokeilemaan ullan unelmasta tilaamiani härveleitä: koristemuotteja, pastavärejä ja tomujauhetta. Kakun teon aloitin jo edellisenä päivänä tekemällä kukkakoristeet kuivumaan. Tein myös kakkupohjan ja täytin sen jotta kosteus ehtisi tasoittumaan. Sokerikuorrutteen laitoin vasta vähän ennen tarjoilua ettei se vettyisi. Täytyy myöntää että kakusta tuli hieno :)

Suklaakakku liljakoristeilla



Pohjana pehmeä suklaakakkupohja, jonka ohjeen löydät täytekakkupohjat osiosta.

Täyte

250 g rahkaa
2 dl kermaa vaahdotettuna
0,5 dl sokeria
himppu vaniljaa
 
200 g mansikoita soseena
3 liivatetta

50 g mariannerakeita murskattuna
50 g minttusuklaata raastettuna
25 g tummaa suklaata sulatettuna


 
Jaa täyte suhteessa 1/3 ja 2/3. Sekoita pienempään määrään mansikat ja liivate. Sekoita toisessa astiassa suurempaan täytemäärään suklaat. Tee kakkuun 2 väliä, toiseen mansikkatäyte toiseen suklaatäyte.


kostutukseen 0,75 dl mansikkamehua

sokeri-voivaahto sokerikuorrutteen alle

125 g voita
4 dl tomusokeria

300 - 350 g sokerikuorrutetta koristeisiin ja kuorrutelevyyn.

Värjäsin kuorrutteen pastaväreillä.






 

sunnuntai, 3. kesäkuu 2012

Suklaa-mansikkaleivos

Äitien iltamiin täytyi kehitellä joku ihanainen jälkiruoka/ makea herkku loppuun. Muokkasin vanhasta mokkapalojen ohjeesta tämän suklaisen täyteläisen herkun. Päälle vielä täyteläinen suklaakuorrute, kermavaahtoa ja tuoretta mansikkaa, nam :)

Suklaa-mansikkaleivos



pohja, uunipellillinen

6 munaa
4 dl sokeria
4,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
250 g sulatettua margariinia
2 dl jogurttia
75 g sulaa suklaata

 
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää vuorotellen kuivia aineita ja jogurttia, margariinia ja suklaata munavaahtoon. Paista 175 asteessa 25 minuuttia.

kuorrute

50 g margariinia sulatettuna
2-3 rkl kahvia
n. 2 dl tomusokeria
50 g suklaata sulatettuna
0,5 - 1 dl jogurttia
2 rkl tummaa kaakaota

Sekoita aineet yhteen, siivilöi kaakaojauhe ja tomusokeri ettei kuorrutteeseen tule paakkuja. En mitannut aineita kuorrutetta tehdessäni joten määrät ovat vain arvioita. Maista kuorrutetta sitä tehdessäsi, että siitä tulee sopivan makeaa ja sopivan paksua.

1,5 dl flora vispiä

mansikoita

torstai, 17. toukokuu 2012

Kinkkupiirakka

Tällä ohjeella olen tehnyt kinkkupiirakkaa teini-ikäisestä lähtien. välillä kokeilen muita ohjeita mutta lopulta palaa aina takaisin tähän. Pohja on mehevä, eikä murene liikaa. Täyte on helppo ja maistuva, kaiken kaikkiaan mainio välipala tai iltapalapiirakka. Kuvassa äitien iltamien iltapalalautanen jossa kinkkupiirakan lisäksi pastasalaattia ja tuoresalaattia.

Kinkkupiirakka



pohja, uunipellillinen

200 g margariinia
50 g rahkaa
jauhoja
muna

täyte

300 g kinkkua suikaleina
150 g silputtua kuullotettua sipulia
50g purjoa renkaina
100 g paprikaa pienenä kuutiona

150 g smetanaa
2 dl kermaa
3 munaa
pippuria
suolaa
persiljaa


Sekoita täytteen päälle tulevat nesteet ja mausteet yhteen. Levitä muut täytteet pohjan päälle ja kaada kermaseos päälle. Raasta päälle vielä hiukan juustoa. Paista 175 asteessa 30 - 40 minuuttia, kunnes piirakkka on kauniin ruskeaa.

Kuvassa äitien iltamien iltapalaa: pastasalaattia, juustoleipäsalaattia ja kinkkupiirakkaa. Parempaa kuvaa ei valitettavasti tällä kertaa ole. Kuvaaminen jäi vähiin illan tohinassa :)

torstai, 17. toukokuu 2012

Pastasalaatti

Mll:n äitien iltamat olivat viime viikolla, tein sinne iltapalatarjottavat. Tarjolla oli pastasalaattia, juustoleipä-vihersalaattia, kinkkupiirakkaa ja suklaa-mansikkaleivosta. Pastasalaattia ole tehnyt tosi monta kertaa pienin muunnoksin ja aina se on yhtä hyvää!

Pastasalaatti


Kuvassa muitakin iltapalan ruokia



15 litraa, riittää 70 - 100 hengelle

1,5 kg pastaa
800 g salamisuikaletta
3 kg ananasta palasina
1,5 kg paprikaa, punaista ja keltaista palasina
900 g maustekurkkua suikaleina

3 purkkia kermaviiliä
0,5 l majoneesia
1 purkki valkosipulista salaatinkastiketta n. 300 g
pippuria
persiljaa

Kypsennä pasta, sekoita kastikkeen aineet yhteen ja sekoita kaikki aineet lopuksi yhteen. Anna maustua vähintää pari tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.


maanantai, 7. toukokuu 2012

Pehmeä suklaakakkupohja

Tämä suklaakakkupohja on ihanan pehmeä ja helposti leikattava jo parin tunnin kuluttua paistosta. Käytin pohjaa mansikka-suklaakakkuun.

Pehmeä suklaakakkupohja


 
Pohja, halk. 23 - 24 vuokaan.
 
3 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
100 g suklaata
50 g voita tai margariinia
0,5 dl jogurttia
 
Sekoita kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi jauhoseos vaahtoon vuorotellen suklaan, margariinin ja jogurtin kanssa. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneenä. Kakkuun saa halutessaan 2 tai jopa 3 väliä.